Katson ikonia -Ikoni katsoo minua


Ikonit
Ajatellaan usein kuuluvan ortodokseille mutta ei niiden todella tarvitse olla vain ortodoksikristityn elämään kuuluvia sillä
Pyhiä kuvia on ollut kodeissa ja kirkoissa varhaiskristilliseltä ajalta lähtien .
Minkä Sana ilmoittaa korvalle sen kuva silmälle.

Ikoneilla
onkin ensisijassa opettava merkitys .
Niitä pidetään evankeliumin ja ristin kanssa
todistajina Kristuksen suorittamasta pelastusteosta.
Ikonia ei koskaan palvota; PALVONTA kuuluu yksinomaan Kolmiyhteiselle Jumalalle.

Sen sijaan ikoni on Pyhä kuva joka kirkastaa kuvattavan kautta Jumalan lihaksitulosta ja on siten Jeesuksen syntymän , Hänen maanpäällisen elämänsä – ja ennenkaikkea hänen ylösnousemuksensa todistus.
Inkarnaatio mahdollistikin ikonien tekemisen; Kristuksen syntymässä Jumala tuli lihaksi ja mahdollisti kuvaamattoman Jumalan kuvaamisen. Tämä kumosi juutalaisille annetun kuvakiellon.

Ikonin kuvan katsominen ja ajattelu vahvistaa hengellistä elämäämme ja saattaa meidät rukoukseen.

Ikoni avaa hengellistä tietä ei vain sunnuntaisin ja kirkossa vaan myös arjessa –kaikissa toimissamme-. myös ruumiillisissa-älyllisissä ja maallisissa toimissamme.

Varhaisimmat ikonit esittivät Kristusta ja Hänen äitiään Neitsyt Mariaa.
Pyhien kunnioittaminen tuli osaksi ikoneita todistukseksi Jumalan työstä heidän elämässään,
Pyhän hengen vaikutuksesta johtamaan ihmisiä hengellisyyden tiellä.
Pyhät ihmiset ovatkin ikään kuin ystäviämme ,kanssakilvoittelijoitamme.

Pyhyyttä ihmisessä ei koskaan ajatella hänen itsensä saavutukseksi vaan se on aina Jumalasta lähtöisin ja todistaa meille Jumalan suuruutta ja Pyhyyttä .
Pyhiä , ikoneissa kuvattuja voimme pitää ja kunnioittaa ikään kuin ystävinämme ja kanssakilvoittelijoinamme joiden elämässä näkyi Jumalan voima ja suuruus.
Keskuudessamme eläviä ihmisiä ei ikoneissa esitetä.

Ikonia ei myöskään koskaan signeerata vaan tekijä säilyy anonyyminä koska Ikoni valmistetaan Jumalan kunniaksi.
Ikonien tehtävä vaikka ovatkin usein hyvin kauniita ei ole esteettisessä kauneudessa vaan ikoni tehdään rukouksella ja nimenomaan rukousta varten.

Ikonia ´suudellaan´ ruumiilla,mielellä ja tunteella.
Myös liekki(tuohus/lampukka) ja suitsutus ovat kunnioituksen osoituksia Pyhiä kuvia kohtaan.
Ikoneiden suutelemisesta on olemassa erilaisia ,kultuureistakin riippuvia perinteitä.
Pääperiaatteina voidaan kuitenkin pitää:
Kristusta Jumalan Poikaa kohtaan osoitetaan alamaisuutta ja siksi jalkoihin suuteleminen on soveliainta.
Jumalansynnyttäjää Neitsyt Mariaa voimme suudella käteen ja muita Pyhiä kohtaan
osoitamme kunnioitusta häntä kunnioittavan ystävän poskisuudelmalla.








Mid-Pentecost

May 2. Mid-Pentecost or Prepolovenie.
Fast. Fish Allowed
"Mozdok" and "Dubensk-Krasnogorodsk" (17th c.) Icons of the Most Holy Theotokos (movable holiday on the Prepolovenie – Mid-Pentecost).
St. John of the Ancient Caves in Palestine (8th c.).
New Hieromartyr Victor, bishop of Glazov (1934).
New Hieromartyr Demetrius priest (1942).
Martyrs Christopher, Theonas, and Antoninus in Nicomedia (303).
Hieromartyr Paphnutius of Jerusalem.
St. George the Confessor, bishop of Antioch in Pisidia (813-820).
St. Tryphon, patriarch of Constantinople (933).
St. Nicephorus, abbot of Katabad.
St. Symeon the Barefoot of Philotheou Monastery, Mt. Athos.
Finding ofthe relics (1621) of St. Joachim, abbot of Opochka (Pskov) (1515).
Venerable Joasaph (Bolotov) of Alaska.
Hieromartyr Alphege, archbishop of Canterbury (1012) (Celtic & British).
New Martyr Agathangelus of Esphigmenou Monastery, Mt. Athos (1819) (Greek).
St. Matrona the Blind of Moscow (1952).
Martyrs Theodore, his mother Philippa and two soldiers, Socrates and Dionysius at Perge in Pamphylia (2nd c.).



Tilaus » Info »


Suuret Juhlat
Kirkkovuosi
syys
talvi
kevät
kesä

Photobucket - Video and Image Hosting
Bible
Fixed Feast
Sunday of the Publican
Meatfare Sunday
Forgiveness Sunday
Palm Sunday
->
Pascha
Mid-Pentecost
Holy Ascension
Pentecost-Trinity Sunday
All Saints

Photobucket - Video and Image Hosting
Sanastoa

Sofia
Volosov
Lebedeva
Juri Bondar
Rukousnauha
ruusukko
Merisaarna
Ruusukkorukous
Metalli-ikonit
Elisabeth
Varvara
Marian Ilmestys
 

342647